sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kuka muistaakaan vielä Kössi Kengurun?

Annikan blogissa on kaikkea ihanaa, ja sieltä idea näihinkin kössi kenguruihin lähti. :) Tulee todella lapsuus mieleen kun näitä katselee ja varmaan jokainen minun ikäluokkaa oleva muistaa tämän vekkulin kengurun. =)
Kankaan painoin itse, alla kuvia hiukan miten toteutin painamisen kotona. Painopöytänä toimi arkkupakastin, vaikka taisin miehelle vihjaista, että pitäisi saada kunnon painopöytä, mikä taas tarkoittaisi, että puolen huoneen tilan vievät kangaspuut pitäisi pakata pienempään tilaan. Saa nähdä, tällä hetkellä, kun tuo kangaspuiden paukuttelu ei oikein kiinnosta, mutta mitä sitten kun se ehkä joskus taas innostaa. Melkoinen homma alkaa kasaamaan puut taas, että pääsee kutomaan. :D

Tein ensiksi ruudukon kankaan päälle ompelulangasta. Tämä auttoi kuvioiden kohdistamisissa. Tämä vinkki on saatu koulussa kankaanpainon tunnilla. =)



Ruudukko


Painoin ensin Kössin vihreän osan, ja myöhemmin painoin mustat osat eri sabluunalla. Silmät painoin koktailtikulla minkä oli kastanut maalissa.



Kössi alkutekijöissa




Valmis kössi. Hiukan tarvitsee harjoittelua tuo painaminen, että saisi reunoistakin varmasti siistit, mutta tykkään kyllä paljon. =)





Tässä kuva ompeleesta. Tykkään laittaa vaatteisiin nuo käänteiden ompeleet eri väreillä kuin mitä kangas on. Se antaa vähän ilmettä vaatteelle.



Ja alla pusero valmiina. Painoin piristykseksi vielä valkoisia palleroita puseroon.



Pusero on kokoa 104 cm, tyttärelle siis. Myöhemmin tajusin, että olisihan tuosta voinut tehdä tunikankin. =) Kaava on ottobre 1/2004.

8 kommenttia:

  1. Ihana! Pallot kruunaa kokonaisuuden!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno paita! Ja kiitos tuosta ruudukko-vinkistä, sitä täytyy kokeilla. Viimeksi krokotiilien painaminen oli vähän arpapeliä meneekö kohdilleen.

    VastaaPoista
  3. Vau!!!! On tosi hieno kangas, ja valmis paita myös! Olet näppärä ja oppi on näköjään mennyt perille.... :D

    VastaaPoista
  4. Hieno, raikas ja pirteä paita!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)