keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kesävaatetta ja pussukoita

Esikoiselle tein vielä reissuun yhden t-paidan ja polven alle ylettyvät housut. T-paita kangas on Lasten Metsolasta ystävämyyntipäivänä ostettu. Ei tosin ollut alessa silloin, mutta lähtipä mukaan muutaman alekankaan kanssa. :) Ruskea collegekangas on aikansa marinoitunut hyllyssä. Muistaakseni myllymuksuilta ostettu. Lahkeisiin silitin Martti-auton kuvan. Kuva on ostettu H&M:ltä joskus viime talvena. Nyt niitä ei siellä enää ollut. Harmi, olisi pitänyt hamstrata enemmän, kun kerta edullisia olivat.



Muutama pussukka on tullut tehtyä tilda kirjan ohjeella. Nämä on mukavan helppoja ja nopeita tehdä. Takimmaiseen tytär valitsi kankaan ja se onkin hänen aarrepussukka. Etummaisen tein reissuun, kun ei tuntunut tarpeeksi pientä pussia talosta löytyvän lääkkeitä varten.



Lisäksi ompelin äidilleni muutamat kesähousut ihan perustrikoosta ja itselleni Imke tunikamekon Lasten Metsolan limen vihreästä hippikukkakankaasta. Tästäkään ei tähän hätään ole kuvaa, mutta kiva tuli. :)

2 kommenttia:

  1. saako kysyä mistä olet löytänyt ihan peruscollarin kaavan ? mä en ole onnistunut löytämään mistään.

    ihania pussukoita. mäkin oon tehnyt noita. ja yks on tosi samannäköinen. käy tsekkaa tunnisteella "pussukoita"

    VastaaPoista
  2. Tuo pilvikangas on kyllä ihanaa. Ja aikaisemmassa postauksessa pojan shortsipuku on tosi pirteä! Olet kyllä tehnyt paljon ihania juttuja! Olen täällä käynyt aina välillä kurkkimassa =).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)