lauantai 15. tammikuuta 2011

Pakkaspäivän ompeluksia

Meillä on tänään mittari ollut lähempänä -30 astetta kuin -20 astetta joten ollaan vietetty sisäpäivää. Tai no me vanhemmat ollaan oltu sisällä, muksut sisukkaasti kävivät tunteroisen olemassa pihalla. :)
Päivän vietin ompelukoneen ja kangaspuiden ääressä ja jotakin sain aikaan ja kankaita tuhottua. Velourista ja collegesta syntyi tytölle seuraavaa kokoa pusero. Nämä kankaat on muutaman vuoden hyllyssä olleet ja nyt niille oli aika jo jotain tehdä. Tuo nallekuosi tuskin kovin vanhalla enää menee. Velour palanen riitti juuri hihoihin. Kaulukseen laitoin tumman violetin resorin, ja kivalta näyttää. Tosin väri ei kuvassa juuri erotu...



Kaava Farbenmix Zoe 122/128
Kankaat kaikki Myllymuksuilta

Ruskean fleecepalasen sain tuhottua tunikaan minkä piirsin viime viikolla Kaava on ottobre 6/2007, mutta muokkasin sitä jonkin verran. Helman piirsin leveämmäksi ja hupun piirsin hiippahupuksi.



Tämäkin jo seuraava kokoa ja reilu siis siksi. Menee ensi talvea odottamaan. :) Tähti kirjontakuvion löysin netistä, kun googlasin ilmaisia kirjontakuvioita. Taakse kirjoin nyt vain tuollaisen tekstin, kun se jotain kaipasi.:)

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)