sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kesän värejä

Kesällä sitä huomaa kaipaavansa vielä enemmän värejä kuin normaalisti joten ompeluinnostusta purin kahden sohvatyynyn verran. Kankaat löytyivät omista varastoista, olivat sen verran pieniä paloja jo, että mihinkään suurempaan ne eivät olisi enää riittänytkään. Mansikkakangas on ollut erityinen aarre ja nyt se pääsikin kunniapaikalle sohvan nurkkaan. :)

Tyynyissä on takana sauma mihin laitoin neppipressillä nepparit sulkemista varten. On se vaan edelleen niin kätevä, vaikka kestovaippoja ei enää tule ommeltuakaan.


Tytär suosii nykyään vaatetuksessa mekkoja ja valikoi tämän kankaan itse kangaslaatikosta. Niin ihana kuin kuosi onkin niin jostakin syystä tämä on minun mielestäni mennyt kategoriaan "yöpukukankaat". Liekö johtuu hiukan hailakasta värityksestä. Piristin mekkoa raikkaan vihreällä resorilla ja kyllä tällä nyt kehtaa antaa tytön kulkea pitkin kyliä.



kaava on muokattu jostakin aikoinaan piirtämästäni puserokaavasta helmaa pidentämällä ja leventämällä sekä hihoja lyhentämällä.

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Sain googlen kautta tiedon, että sulla on ollut Emerald 183 kone. Voisinko kysyä neuvoa? Vieläkö muistat?
    Ostin eilen käytetyn Emerald 183 koneen. Minulla hyvin vähän kokemusta ompelusta. Halusin heti tietty kokeilla kirjaimia ja auto tikkiä. Ne ei pelittänyt yhtään. Sain siis laitettua kirjaimen ja eikun ompelemaan, mutta ei muodostanut kirjaimen tapaistakaan. Auton näköisellä ompelulla se teki puoliksi auton näköisen tikin. Teenkö jotain väärin vai onko vika koneessa? Olisi kiva tietää jos vika minussa, niin en turhaa nolaa itseäni ja ala huutamaan myyjäliikkeelle...
    Kiitos paljon!

    VastaaPoista
  2. Hei, Vihdoinkin muistan vastata kysymykseesi. Sen vähän mitä ompelin noita kirjaimia ja erikoisompeleita pelitti kone kyllä aivan ongelmitta, joten luulen, että vika taitaa olla koneessa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)