sunnuntai 30. elokuuta 2009

Niin retroa!

Ai, että tykkään. =) Huomaa, että on syksy tulossa, kun ruskea ja oranssi taas tulee niin mieluisaksi yhdistelmäksi. =)
Kankaan ostin löytöpalasta ja heti kun näin tuon värin tiesin, että siihen täytyy ehdottomasti painaa ruskeita sydämiä. Tämä kaipais kaveriksi ruskean vakosamettihameen, ehkä teenkin sellaisen jos kangaskaupasta kyseistä kangasta löydän. =)



Paita on kokoa 104 cm ja kaava sama kuin Kössi kenguru paidassakin. Kaulukseen tein kanttauksen, mikä nyt ei oikein onnistunut. Onnistuin katkaisemaan eilen ostamani kaksoisneulan ja ompelin tuon sitten koneen jousto-ompeleella. Pitäis saada peitetikkinone... Ajattelin kirjoittaa joulupukille, tosin luulen, että en ihan niin kiltti ole ollut, että sen olisin ansainnut...:D

lauantai 22. elokuuta 2009

Dino

Meillä on esikoisella kova dinokausi menossa ja toiveina oli saada dinosaurus pusero. Kuva valittiin yhdessä, ja tulostettiin kuvansiirtokalvolle. Kuva ja teksti on siis silitetty valmiiseen puseroon.



Kaava on ottobren kaavapaketista. Tilasin sen, kun tuntui niin vaikealta löytää isomman T-paidan kaavaa. Nyt on sitten kaavat valmiina 170 cm asti. =)

Pusero on kokoa 134 cm

Kangas on eurokankaan trikoota. Ainakin meidän näyttö vääristää väriä, kangas on oikeasti luonnonvalkoista.

torstai 20. elokuuta 2009

Puro

Pakkohan se oli sitä Puroa kaupasta ostaa ja siitä syntyi sitten villatakki tyttärelle. Tuo lanka on niin ihanaa, että siitä on melkeinpä pakko tehdä eskarilaisellekin neuletakki talveksi. =)



Ohje: Novita syksy 2009
Puikot 5 & 6 pyöröt
Lanka Novitan Puro jäätynyt karpalo n. 250 g

Mää ehkä puran tuon kauluksen ja teen hupun. Nyt tuossa on mun mielestä liian avara tuo kaula-aukko, mutta muuten tuo on ihana. Ja tyttökin tykkäs. =)

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kuka muistaakaan vielä Kössi Kengurun?

Annikan blogissa on kaikkea ihanaa, ja sieltä idea näihinkin kössi kenguruihin lähti. :) Tulee todella lapsuus mieleen kun näitä katselee ja varmaan jokainen minun ikäluokkaa oleva muistaa tämän vekkulin kengurun. =)
Kankaan painoin itse, alla kuvia hiukan miten toteutin painamisen kotona. Painopöytänä toimi arkkupakastin, vaikka taisin miehelle vihjaista, että pitäisi saada kunnon painopöytä, mikä taas tarkoittaisi, että puolen huoneen tilan vievät kangaspuut pitäisi pakata pienempään tilaan. Saa nähdä, tällä hetkellä, kun tuo kangaspuiden paukuttelu ei oikein kiinnosta, mutta mitä sitten kun se ehkä joskus taas innostaa. Melkoinen homma alkaa kasaamaan puut taas, että pääsee kutomaan. :D

Tein ensiksi ruudukon kankaan päälle ompelulangasta. Tämä auttoi kuvioiden kohdistamisissa. Tämä vinkki on saatu koulussa kankaanpainon tunnilla. =)



Ruudukko


Painoin ensin Kössin vihreän osan, ja myöhemmin painoin mustat osat eri sabluunalla. Silmät painoin koktailtikulla minkä oli kastanut maalissa.



Kössi alkutekijöissa




Valmis kössi. Hiukan tarvitsee harjoittelua tuo painaminen, että saisi reunoistakin varmasti siistit, mutta tykkään kyllä paljon. =)





Tässä kuva ompeleesta. Tykkään laittaa vaatteisiin nuo käänteiden ompeleet eri väreillä kuin mitä kangas on. Se antaa vähän ilmettä vaatteelle.



Ja alla pusero valmiina. Painoin piristykseksi vielä valkoisia palleroita puseroon.



Pusero on kokoa 104 cm, tyttärelle siis. Myöhemmin tajusin, että olisihan tuosta voinut tehdä tunikankin. =) Kaava on ottobre 1/2004.

maanantai 10. elokuuta 2009

Hoitokasseja

Koska eskarilainen sai uuden repun piti myös kahden pienemmän hoidossa olevan saada omat uudet hoitokassit. =) Näitä olikin mukava tehdä, varmasti tulee tehtyä myöhemminkin. Kuviot kassien taskuihin painoin piirtoheitinkalvoon tehdyn sabluunan avulla. Kirjaimet valitsin vain selailemalla tekstinkäsittelyohjelman fontteja, kunnes löytyi mieluinen. =)
Kuvassa näköjään kassi jotenkin mutkalla ja pojan kassin tasku näyttää vinolta. Kyllä se ihan suora kuitenkin oikeasti on. =)



Taskuihin laitoin nepparit, jotta tavarat pysyisi paremmpin kyydissä. Noihin on hyvä sujauttaa vaikka aurinkolasit.


tyttären kassin taskun kirjain ja kuvat


Pojan kassin kuvat ja kirjain

Auto kuviot tein ensimmäistä kertaa kahdella sabluunalla niin, että ensin painoin vihreän auton kopan ja sen jälkeen siihen päälle ikkunat, pakoputken, valot ja renkaat. Poika tykkää. Tarkoitus olisi tehdä keskimmäiselle pusero missä seikkailee nämä samaiset autot. =)