maanantai 18. tammikuuta 2016

Architexture ja muutakin

Talven aikana kutimet ovat vetäneet taas puoleensa. Syntyy näköjään sukkien lisäksi tänä talvena myös muutakin.

Raverly on täynnä ohjeita mitkä on pakko tallettaa muistiin ja sieltä sitten oikealla hetkellä kaivaa esiin se juuri sillä hetkellä eniten inspiroiva ohje.

Architexture-huivi on kaunis kaikessa yksinkertaisuudessan. Oikeita ja nurjia silmukoita oikeassa järjestyksessä. Miten yksinkertaisesti voikaan saada aikaan mielenkiintoista pintaa! Lankana tässä tällä hetkellä suosiossa oleva Dropsin alpaca. Ihanan pehmeä ja lämmin!

Tämän huivin L-kokoon meni lankaa vajaa 5 kerää. Pituudeksi olisi riittänyt varmasti pienempikin koko, mutta varmuuden vuoksi piti muka tehdä pidempi. :)





Ohje huiviin:architexture

Mitä viime vuoden haasteeseen tuli niin kyllä. Sain kuin sainkin tehtyä vuodessa yli 52 käsityötä. Tässä jokunen vuoden viimeisistä.

Pukinkonttiin keittiöliinoja hamppujoustofroteesta ja perus puuvillajoustofroteesta. Yksi lisätilaus tuli perästä. :)

Onkohan tätä hamppujoustofroteeta jostakin vielä saatavilla? Olen tämän aikoinaan ostanut kestovaippaompeluksia varten, mutta muistaakseni tämä oli lähes kokonaan hamppua. Aivan älyttömän hyvä materiaali keittiöluutuihin vaan alkaa kangas vedellä viimeisiä...




Nämä kaksi tunikaa on itselle ommeltuja, jostakin syystä kaappiin jääneitä epäilen hiukan silmiinpistäviä värejä.

Nykyään tuntuu musta-valko-harmaa sävyt miellyttävän enemmän.

Kaava muistaakseni ottobren Friday evening. Mukava kaava, näitä voisi tehtailla hiukan lyhyemmän mallisinakin.



Tämä huppari on taas tehty jo tämän vuoden puolella. Kaava uusimmasta naisten ottobre lehdestä.

Väri ei tosiaankaan suosikkini, joten tähän oli hyvä kaivaa esille kangasvärit ja sabluunat ja kaivella mieliin kankaanpainamisen salat.

Överiksihän se meni. :D