sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kirottua satiinia...

Muistaakseni takkia ommellessa vannoin, että satiiniin en enää koske, kun sen ompelu on niin raivostuttavaa, mutta jostakin kumman syystä tätä kangasta lähti eurokankaasta mukaan. Olisiko ollut kuosi joka näytti kivalta syynä siihen, että unohdin satiinin kammottavuuden...

Tätini toi minulle mekon, ja tilasi toisen samanlaisen. Kaavojen piirtäminen oli aika haastavaa tuon edessä olevan rypytyksen takia (tai ei ehkä olisi ollut kokeneelle kaavojen piirtäjälle...), mutta onnistui kuitenkin kun apuna oli mittanauha. Kankaan ostin eurookankaasta. Oli siellä puoleen hintaan eli metrihinnaksi jäi 5,95 e. Otin kaikki mitä rullalla oli, ja siitä sai kevyesti tämän mekon ja itselle tulee ehkä joskus vielä hame.

Kaikki kaksi käännettä (siis tuossa kauluksessa olevat) ompelin käsin kun en niitä koneella saanut mitenkään siistiksi. Onneksi saumuri oli yhteistyökykyinen ja ompeli ilman ongelmia saumat (kiitos diffendaalin). Helmaan ompelin suosiolla "rullapäärmeen" ompeukoneella.

Melkoinen urakka, mutta tulipa tehtyä vaikka totta puhuen jo meinasin jossakin vaiheessa heittää hanskat ja kankaan tiskiin ja hakea kaupasta jotain vähän helpommin ommeltavaa kangasta. :D

1 kommentti:

  1. Hej på dej! Kiva malli mekolla. Jotenkin vähän retrofiilis kankaassa.
    Ethän oikeesti oo miettimässä koulun lopettamista....kirjoitit kommenttilootassani jotain siihen malliin. Säikähdin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)