sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Joulusta on taas selvitty ja vuosikin vaihtui uudeksi kunnialla. Viime vuonna tapahtui paljon uutta ja opettavaa. Toivottavasti tänäkin vuonna! :)

Vaikka joulu menikin jo jatketaan vielä ihanilla joulun väreillä jotka ovat omat suosikkini läpi vuoden. Punainen ja valkoinen. Pirteää ja raikasta. Melkein kuin mansikat ja kermavaahto! Kohtahan sen katseen voikin jo suunnata kevääseen, vaikka ei tämä talvi ole talvelta suuremmin edes vielä tuntunut. Kovilta pakkasilta on vältytty vaikka lumesta olemmekin saaneet nauttia. Meillä ainakin kovasti aina toivotaan, että se maa jouluna olisi valkoinen. :)

Tämän penaalin ompelin pikaisesti, kun sain oman ompelukoneeni huoltoreissulta, tai oikeastaan kolmannelta sellaiselta, takaisin. Nyt se onneksi toimiin kuin unelma ja on taas ilo ommella. :)



Tämä pussukka on tehty tällä ohjeella. Vasta ompeluvaiheessa tajusin, että helposti tuossa olisi pohjasauman ainakin saanut piiloon. Tuli sitten semmoinen harjoituskappale, mutta kyllä se penaaliksi pääsee. :)

Seuraava setti on tehty tytölle kevättä ja ensi syksyä varten. Pallokangas on Ikaryin salaisesta kangaspaketista. Sen ostamista suunnittelin jo silloin, kun se kauppoihin tuli, mutta jotenkin se vaan jäi. Housujen velour on eurokankaasta hamstrattu vielä silloin, kun sitä sai alle kymppiin metrin. Resorit on housuissa ja puserossa kummassakin tumman ruskeat.



Puseron kaava on Farbenmixin Zoe, jota kyllä muokkasin melko reippaalla kädellä. Pituutta lisää ja hihoihin resorit.
Housujen kaava on Ottobren Milla neuloshousut. Melkoista näpräämistä tehdä lahkeisiin rypytyksiä, ja en tiedä onko ne nyt sen vaivan arvoisia. :)

Viime syksyn tehtailin tilauksesta sukkia ja huovutettuja lapasia pukin apurina. On kyllä niin herkkuvärejä, että kaikki olisi kelvannut itsellenikin. :)

2 kommenttia:

  1. Miten onkin päässyt kiitos unohtumaan!! Siis; iso kiitos aivan ihanasta pukinmuorin ylläristä, on ollut jo kovassa käytössä sukat ja tumput! :) Herkkuvärit olit kyllä osannut valita, jo vain meillä pk-täteillä nyt kelpaa möllistellä pihalla pakkasessakin ;)
    Onnea ja menestystä uuteen vuoteen! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)