lauantai 3. tammikuuta 2015

1 ja 2/2015

Haastoin itseni tekemään vuodessa vähintään 52 käsityötä. Siis keskimäärin yksi/viikko. Toivon haasteen pienentävän sekä kangas, että lankavarastojani. ;)

Toinen haasteeni on olla ostamatta uusia lankoja tai kankaita vain niiden ihanuuden takia. Ostaminen ei ole kielletty, mutta ostoksille on oltava suunnitelma valmiina.

Ensimmäisenä valmistui sukkakalenteri 2015 sisätävällä ohjeella ihanaakin ihanammat December socksit.
Lankana Novitan Nalle, josta harvemmin tuleekin neulottua.
Näissä oleva on ehkä kaunein kuvio mitä olen villasukassa nähnyt. Kuva ei todellakaan anna oikeutta sille.



Toisena valmistui tunika tyttärelle kankaista jotka löytyivät omista varastoista.
Kaava on Ottobre 6/2014 Climbing Flowers
Koko leveys 140 cm, pituuden otin koosta 146 cm



Vielä yhden haasteen heitin vuodenvaihteessa itselleni ompeluun liittyen. Aion ommella jokaisesta tänä vuonna ilmestyvästä Ottobre lehdestä jotakin. Olen huomannu, että aika usein lehti tulee selattua ja heitettyä pinoon odottamaan mahdollista inspiraatiota... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)