tiistai 1. maaliskuuta 2011

Pipoa, opinnäytetyötä ja ihania kirjoja

Totaaliväsymyksen takia en ole juuri mitään saanut aikaseksi. Opinnäytetyö ja sen kanssa tulleet vastoinkäymiset on kyllä vienyt kaiken energian ja sen lisäksi vielä yöunet, joten jos aikaa on ollut sen on ennemmin käyttänyt lepäillen. Tarkoituksenani oli tosiaan tehdä opinnäytetyöksi iso juhlaliina ja sen päälle kaitaliina. Juhlaliina oli tarkoitus kutoa ATK-puissa, jotka sanoivat kuitenkin sopimuksen irti heti alkumetreillä, joten aikaa meni siihen, että odoteltiin uutta osaa puihin ja sitten vielä sen asennusta. Tämän jälkeen jännityksellä kokeiltiin, että mitä puut sanovat uudemman kerran minun valtavan tiheästä, ja suuren lankaluvun omaamasta loimesta. Mutta voi mikä onni olikaan, kun uudestaan ei ongelmia enää tullutkaan! Puiden korjausta odotellessa loin kuitenkin kaitaliinaloimen, ja aloitin liinan kutomisen. Loppujen lopuksi päätin, että kudon kaitaliinan valmiiksi, ja keskityn sen jälkeen suureen liinaan. Sama sille kerkeääkö se enää opinnäytetyön arviointiin, vai jääkö se sitten omaksi ylimääräiseksi työksi.
Kaitaliinan loimi on aivina 16/2 ja väreinä valkoinen sekä hopeanharmaa. Loimi on luotu neljältä päältä niin, että yksi lanka oli valkoinen ja loput kolme harmaita. Niisin langat satunnaisessa järjestyksessä ja loimesta tulikin oikein kiva. Kuteena on saman sävyinen harmaa kuin loimessa ja lanka on rohdin 8.
Liinaan pujottelen kiertopujotuksella lumisia puunoksia. Mielenkiintoista nähdä miltä työ näyttää kun sen puista saa pois. Tavoitteena olisi se ennen hiihtolomaa saada siihen kuntoon, että voin se loman ajaksi ottaa kotiin viimeisteltäväksi. :) Loman jälkeen olisi kaksi viikkoa aikaa keskittyä suureen liinaan, ennen kuin opinnäytetyön olisi oltava poissa puista.



Loimea, kiertopujotusta ja käpyjä

Jokin aika sitten neuloin tyttärelle kevääksi pipon. Ohje löytyi jostakin netin uumenista, mutta nyt se on jo hukkunut. :)Mutta tosi kiva ja helppo ohje, ja kuitenkin mukavaa vaihtelua perusjoustinneuleeseen.



Posti toi mukanaan viime viikolla kaksi aivan ihanaa kirjaa. Sukkakirja varsinkin täynnä monta ihanaa mallia. Varmasti pääsee useampikin puikoille. Tykkään muutenkin neuloa sukissa ennemmin tuollaista pintaneuletta, kuin ihan perussileää joka on välillä niin t-y-l-s-ä-ä ;)



Elämässämme tahahtuu pian eräs suuri asia, ja toteutamme yhden haaveistamme. Saamme ihan oman kodin!

Lisäilenpä linkin pipon ohjeeseen kun kaivoin sen netin uumenista. :) http://sheepytimeknits.com/knit/patterns.htm osoitteesta löytyy sivun alareunasta.

4 kommenttia:

  1. Me ostettiin kanssa talo, jossa oli jo asuttu vuokralla reilu vuosi. Ainakin silloin tietää, mitä on ostamassa. =)

    VastaaPoista
  2. saanko kysyä miten tuo pipo on tehty

    VastaaPoista
  3. Niina lisäsin linkin tekstin alareunaan. Sieltä löytyy ohje pipoon. Helppo ohje, siihen tulee vain periaatteessa langankiertoja ja yhteenneulomista tasaisin silmukkavälein. :)

    VastaaPoista
  4. Täältä löytyy Odessapipon ohje suomeksin, jos ei tuo englanninkieli luonnistu. Itse olen tehnyt useamman noita ja on kyllä kiva lopputulos. Jossain näin myös version, jossa oli neulottu valkoiseen pipoon helmiä sekaan. Sekin oli tosi kaunis! http://rebale.vuodatus.net/page/pipo

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Vierailethan toistekin! :)